PiiSamin retronurkka

Johdanto - MAME - Commodore64 - Amiga

Commodore64

Legendaarinen C64 on 80-luvun alun suosituin kotitietokone, jossa 1 MHz:n prosessorilla ja 64 kilotavun muistilla kyettiin tekemään pelejä, jotka päihittävät nykyiset resurssisyöpöt mennen tullen. Vuonna 1984 tämän supertietokoneen sai omakseen noin 500 eurolla. Kalvolevyasema (1541) maksoi toisen mokoman, mutta ostamalla molemmat pakettina saattoi selvitä noin 800 eurolla. Samalla summalla saa nykyään jo jonkin verran tehokkaamman koneen, mutta alkuperäistä C64-aikakauden tunnelmaa ei voi rahassa mitata.

Commodore 64 heti käynnistyksen jälkeen. Kone käynnistyy huomattavasti nopeammin kuin WindowsXP.

Commodore 64:een on saatavilla tuhansia pelejä. Myös erilaisia emulaattoreita on tehty lukuisia. Itse käytän CCS64 -emulaattoria, jonka saa ladattua ilmaiseksi omalta kotisivultaan. C64:n historiaan ja peleihin voi tutustua esimerkiksi Lemon64, C64 Game Guide sekä yllättäen myös www.c64.com -sivuilla.

Action Biker (1985 Mastertronic) 

Action Biker pelissä ohjataan moottoripyörää ympäriinsä etsien lisävarusteita ja välttäen törmäämistä esteisiin tai ajamista jorpakkoon. Moottoripyörä on käytävä aika ajoin tankkaamassa huoltoasemalla ja uusi lisävaruste on onnistuttava löytämään ennen bonus-laskurin nollautumista. Hyödyllisimmät lisävarusteet ovat vaihteet, suurempi huippunopeus, lisätankki sekä parempi kiihtyvyys. Osa lisävarusteista on vain turhia koristuksia, joista ei ole mitään toiminnallista hyötyä.

Action Biker on menoa ja meininkiä heti alkukuvasta lähtien.

Ensimmäiset kymmenkunta lisävarustetta sijaitsevat erittäin helpoissa paikoissa, mutta pikkuhiljaa joudutaan käyttämään hyppyreitä ja taiteilemaan kapeilla silloilla. Tämä myös hidastaa tavaroiden keräämistä ja myös ajan tai bensan loppuminen saattaa muodostua ongelmaksi. Myös pelin kokonaisaika on rajoitettu eli peli päättyy mikäli kello ennättää aikaan 12:00.

Pelikenttä ei ole kovin laaja, mutta haastavuutta riittää siitä huolimatta.

Muinoin peliä tuli pelattua melkoisen pitkälle ja jotenkin muistan pelin aikanaan myös päättyvän jonkinmoiseen kiihdytysajoon. Jos osaat ja muistat kertoa, mitä pelin loppuvaiheessa tapahtuu, niin kerro se minullekin. Puoli tuntia emulaattorin kanssa toi reilut 80.000 pistettä ja lammen pohjassa majailevan moottoripyörän.

Archon (1983 Electronic Arts) 

Archon ja sen jatko-osat (Archon II - Adept ja Archon III - Exciter) ovat varmaankin C64-maailman tunnetuimpia lautapelejä. Peli on itse asiassa lautapelin ja taistelun yhdistelmä, jossa perusidea on samankaltainen kuin shakissa. Tarkoituksena on erilaisia siirtoja hyväksi käyttäen valloittaa ruutuja ja syödä vastustajan hahmoja. Poikkeuksena shakkiin on se, että ruudun vallatakseen on ensin voitettava vastustaja kaksintaistelussa.

Archon aloituskuva tekijätietoineen.

Peli alkaa alla olevan vasemmanpuoleisen kuvan mukaisesta tilanteesta ja peli päättyy, kun vastustaja saa vallattua kaikki viisi vilkkuvaa voimaruutua. Luonnollisesti peli voi päättyä myös vastakkaisen osapuolen menetettyä kaikki taistelijansa. Kaikilla taistelijoilla on rajallinen määrä energiaa

Alku- ja lopputilanne. Tumma puoli on vallannut kaikki voimaruudut ja voittanut pelin.

Valkean ja tumman puolen taistelijat ovat ominaisuuksiltaan hieman erilaisia, mutta kokonaisuus on varsin tasapuolinen. Taistelijat liikkuvat joko maassa tai ilmassa. Maassa kulkevat eivät voi ohittaa muita taistelijoita, joten niillä on liikkuessa oltava tilaa kiertää ne. Molemmilla puolilla on myös velhot, jotka omaavat erilaisia taikavoimia. Velho voi esimerkiksi tuoda ylimääräisen taistelijan haastamaan kenet tahansa lukuun ottamatta voimaruudussa olevaa kohdetta. Velho voi myös parantaa heikossa hapessa olevan taistelijan tai siirtää yksittäisen taistelijan ruudusta toiseen sekä tehdä monenlaisia muita taikoja.

Taistelun tiimellystä ja valkean tuho.

Kaksintaistelut ovat joskus erittäin tasaisia vääntöjä tai suoranaista vastustajan teurastusta. Asearsenaali vaihtelee ryhmysauvoista erilaisiin taikoihin. Taitava pelaaja osaa kuitenkin haastaa tulipalloja heittelevän vastustajansa pelkän nuijan avulla.

Buggy Boy (1987 Elite Systems) 

Buggy Boy on autopeli, jossa on viisi erilaista rataa. Ensimmäinen rata on perinteinen viiden kierroksen Offroad, mutta muut ovat jo haastavampia ja sisältävä kukin viisi erilaista osuutta. Haasteena on erilaisten esteiden lisäksi pieniä hyppyreitä sekä kiviä, joista auto jatkaa hetken matkaansa kahdella pyörällä. Isommista kivistä ja poikittain tiellä olevista isoista tukeista matkanteko päättyy hetkeksi. Matkan varrella on myös tunneleita, siltoja ja ikäviä tieltä ohjaavia valkoisia aitarivistöjä. Ajoittain rinnalle ilmestyy myös kilpaileva ajokki, jonka lampeen tai seinään tyrkkäämisestä luonnollisestikin palkitaan.

Buggy Boy on Rally Speedwayn ohella C64:n autopelien parhaimmistoa.

Kuten autopeleissä yleensä, tässäkin taistellaan aikaa vastaan. Jokaiselle kierrokselle tai osuudelle on sijoitettu myös kolme Time -kylttiä, joista kustakin saa 2 sekuntia lisää aikaa seuraavalle kierrokselle tai osuudelle. Viiden kierroksen tai osuuden jälkeen jäljellä oleva aika hyvitetään pisteinä. Valitettavasti 100 000 pisteen kohdalla pisteet nollautuvat, joten jälleen kerran pelaajia on aliarvioitu peliä suunniteltaessa.

Buggy Boy päihittää pelattavuudellaan monet nykypelit.

Keräämällä ruudun yläreunassa olevat viisi värilippua täyteen oikeassa järjestyksessä, alkaa noin viiden sekunnin mittainen upein ääniefektein väritetty bonusjakso. Tämän jakson aikana kerätyt mitkä tahansa viisi pientä lippua käynnistävät jakson uudelleen. Lisäksi jokaisella radalla pääsee potkaisemaan tielle eksynyttä jalkapalloa

Castle Wolfenstein (1983 MUSE Software) 

PC-maailmasta tutun Wolfenstein3D legendan esi-isänä voidaan ehdottomasti pitää pelejä Castle Wolfenstein ja Beyond Castle Wolfenstein. Molempien pelien ideana on selvittää tehtävä sokkeloisessa linnassa, jossa vaara vaanii jokaisen nurkan ja oviaukon takana. Pelin alkaessa sankarillamme on ainoastaan vangin vaatteet sekä pistooli ja muutama ammus. Pelin edetessä asusteen voi vaihtaa aluksi tavalliseen saksalaiseen univormuun ja myöhemmin pelin edetessä pelättyyn SS-univormuun. Näihin asusteisiin on luonnollisesti tehtävä pieni reikä ennen kuin paikallinen sotilas suostuu ne sankarillemme luovuttamaan. Pelin edetessä voi myös aukoa keltaisia arkkuja, joista pääasiassa löytyy vain hapankaalia ja muuta paikallisherkkua, mutta saattaapa eteen osua myös käsikranaatteja, ammuksia tai jopa erittäin salaiset sotasuunnitelmat.

Wolfenstein on pääasiassa natsien lahtaamista ja hapankaalin kiskomista.

Peliä ohjataan pääasiassa näppäimistöltä, mutta myös peliohjaimen käyttö on mahdollista. Tällöin tosin vain liikkuminen ja aseen osoitussuunnan vaihto on mahdollista ilman näppäimistöä. Ampumiseen, granaatin heittämiseen ja arkun tai ruumiin tutkimiseen tarvitaan aina näppäimistöä. Hankalahkon ohjattavuutensa lisäksi pelissä häiritsee arkkujen aukaisemiseen ajoittain kuluva usean minuutin aika sekä seiniin törmäämisestä aiheutuva ärsyttävä audiovisuaalinen efekti. Muutoin peli on viihdyttävyydeltään ja pelattavuudeltaan huippuluokkaa. Todettakoon, että nykyisillä emulaatio-ohjelmilla ja moninäppäimisillä peliohjaimilla kaikki toiminnot voi integroida peukalon ulottovuudelle, jolloin pelaaminen on jo varsin viihdyttävää huvia.

David's Midnight Magic (1983 Broderbund) 

Ensimmäinen ja ehkä eniten pelaamani peli on legendaarinen flipperi Midnight Magic. Pelissä oli kaikki tuon ajan flipperien hienoudet, kuten multiball, ylä- ja alataso sekä pelastavat magneetit pelikentän laidoilla. Multiball käynnistyy ampumalla kolme kuulaa vasemmassa yläreunassa olevaan tunneliin tai nuolen osoittamaan aukkoon. Bonuksia on mahdollista kerätä yhden pallon aikana vain 99 (x1000) x 5 = 495 000, jonka jälkeen pisteiden saalistaminen on melkoisen hidasta. Tosin näitä täysiä bonuksia ei pelissä kovinkaan usein tule saatua. Bonuskerrointa voi kasvattaa alakentän vasemmalla puolella olevasta lyhyestä tunnelista. Kertoimen kasvettua täyteen viiteen on samaisesta tunnelista saatavilla extra ball.

Sähkökuulapeli yli 20 vuoden takaa.

Pelissä tuli muinoin tehtyä jopa yli kahden miljoonan pisteen tuloksia, joiden saavuttamiseen tarvittiin todella pitkiä palloralleja. Nykyään moista ei tahdo päästä lähellekään usean tunnin tahkoamisesta huolimatta. Sen sijaan nykyajan flippereissä tuon samaisen pistemäärän saa jo pelkästään ampumalla kuulan kentälle. Oi niitä aikoja.

Ghosts'n Goblins (1986 Elite) 

Mukavat verenhimoiset zombit ovat aina kiehtova idea niin elokuvaan kuin peliinkin. Ghosts'n Goblins on nimensä mukaisesti lähestulkoon pelkää zombien teurastusta alusta loppuun.

Ghosts'n Goblins pelin hahmot ovat 'siitä toisesta maailmasta'.

Pelin ideana on siis tappaa aina uudestaan ja uudestaan maan syvyyksistä nousevia zombeja. Zombien lisäksi vastusta tuovat myös lentävät haaskalinnut sekä monet muut mitä mielikuvituksellisemmat olennot. Ajoittain myös pelkkä eteneminen liikkuvien alustojen päällä saattaa osoittautua ylivoimaisen vaikeaksi. Pelin edetessä myös aseistusta voi ehostaa, mutta aina uuden aseen ottaminen ei paranna tulivoimaa. Jokaisen tason lopussa on perinteinen 'iso monsteri', josta ei tietenkään selviä yhdellä laukauksella.

Pelissä törmää myös muihin haastaviin esteisiin kuin vain maasta nouseviin zombeihin.

Pelattavuudeltaan Ghost'n Goblins on yksi parhaista tasohyppely-räiskintä-peleistä. Pelistä on myös Mame-versio, joka valitettavasti on vaikeudeltaan hieman liian haastava, jotta pelistä jaksaisi enää innostua C64 version jälkeen.

Giana Sisters (1987 Rainbow Arts) 

Giana Sisters tuo mieleen Super Marion, mutta on kuitenkin ihan oma pelinsä. Ideana on edetä kentästä toiseen keräten bonusta ja väistellen vihollisia. Tähdellä merkittyjä palikoita voi hajottaa päällään hyppäämällä niiden alapuolella. Tähtipalikoista voi kasvattaa bonusta ja joistain saattaa ilmestyä lisäominaisuuksia antava esine.

Giana Sisters muistuttaa idealtaan legendaarista Super Mariota.

Pelissä on myös erilaisia piilotettuja bonus-luolia, joihin pääsee esimerkiksi pudottautumalla juuri oikeaan kuoppaan, joka on yleensä merkitty sopivalla vinkillä. Väärään kuoppaan putoaminen vie luonnollisesti hengen.

Jumpman (1983 Epyx) 

Yksi klassikkojen klassikko on varmasti Jumpman, jossa sankarimme yrittää kerätä kaikki kentän ruskeat pisteet juosten, hyppien ja köysiä kiipeillen. Vihreää köyttä pitkin pääsee vain ylöspäin ja sinistä vain alaspäin. Sankarimme kiusana ovat pääasiassa tappavat valkoiset pisteet, mutta ajoittain myös robotit, ohjukset ja monet muut vaarat. Myös putoaminen on kohtalokasta. Joukkoon mahtuu myös muita yllätyksiä, kuten ruskean pisteen syömisen jälkeen katkeilevia köysiä ja katoavia alustoja. Sankarimme joutuu myös välillä jopa jousiampujaksi sekä kohtaamaan itsensä veroisen vastustajan.

Jumpman käsittää 30 erilaista pelikenttää

Pelin voi aloittaa kolmelta eri tasolta, jolloin edetään kymmenen kenttää ja peli päättyy. Lisäksi voi valita pelattavaksi kaikki 30 kenttää peräkkäin alusta loppuun sekä satunnaispelin, jota voi pelata teoriassa niin kauan kuin taitoa ja energiaa riittää. Kentän nopeuden voi säätää painamalla jotain numeroa 'latauksen' aikana ('1' on nopein ja '0' hitain).

Jumpman Jr. (1983 Epyx) 

Jumpman pelin kevyempi versio, Jumpman Jr. on ehkä hieman isoveljeään helpompi ja siinä on vähemmän pelikenttiä.

Jumpman Jr. on idealtaan samanlainen kuin Jumpman.

Peli etenee aina samassa järjestyksessä eikä siinä ole mahdollisuutta valita aloituskenttää tai pelata kenttiä satunnaisessa järjestyksessä. Muutoin peli sisältää samanlaisia yllätyksiä kuin isoveljensä.

Jupiter Lander (1982 Commodore) 

Jupiter Lander on idealtaan mahdollisimman yksinkertainen, mutta silti erittäin pelattava ja hauska peli. Ideana on yksinkertaisesti suorittaa onnistunut laskeutuminen jollekin laskeutumisalustalle. Alustat antavat pisteitä vaikeustasonsa ja laskeutumisen pehmeyden mukaan.

Jupiter Lander on Commodoren ensimmäisiä pelejä.

Peli oli saatavilla Wizard of Worin tapaan myös tietokoneen taakse liitettävänä moduulina, joten lataukseenkaan ei tarvinnut tuhlata sen suuremmin aikaa. Tämän kokoinen peli tosin latautui siedettävää vauhtia jopa kasettiasemalta.

Testipelissä ei pisteillä mässäilty.

Hauska yksityiskohta pelin koosta (5065 tavua) on se, että tässä esittelyssä olevat kuvankaappaukset vievät yli kaksi kertaa enemmän tilaa kuin itse peli.

Law of the West (1985 Accolade) 

Ensimmäisiä hyvin toteutettuja grafiikan ja tekstin yhdistäviä seikkailupelejä oli varmasti Law of the West. Pelin ideana oli yksinkertaisesti toimia pienen kaupungin sheriffinä ja kohdata konna toisensa perään. Konnan kysymyksiin annettiin vastaus listalta monivalintatehtävän tapaan ja väärä vastaus johti kaksintaisteluun, jossa luonnollisesti oli vain yksi voittaja.

Lännen laki -pelin näkymä. Tausta toki elää jonkin verran pelin edetessä.

Ensimmäisten vastustajien kanssa pelaajan melkein jopa kannattaa provosoida konna taisteluun, mutta pelin myöhemmässä vaiheessa kannattaa myös välillä varoa sanojaan. Sopivalla sananvalinnalla voi välttää aimo annoksen lyijyä. Toki, jos vetää varjoaan nopeammin, niin voi antaa paukkua koko pelin läpi.

Miner 2049'er (1983 Big Five) 

Pelin ideana on maalata kävelemällä koko pelikenttä varoen samalla tappavia kukkasia. Keräämällä minkä tahansa esineen, kukkaset muuttuvat hymyileviksi, jolloin ne voi tuhota. Muussa tapauksessa kukkaseen törmääminen koituu kohtaloksi.

Kaivosmiehen elämä ei ole aina helppoa... saati sitten ruusuilla tanssimista.

Myöhemmin pelissä tulee vastaan myös liukumäkiä, hissejä ja muuta hauskaa. Huolimatta yksinkertaisesta ideastaan, peli on loppujen lopuksi suhteellisen vaativa ja ennen kaikkea miellyttävä pelattava.

Out Run (1988 US Gold) 

Valitettavasti C64:n tehot eivät riitä vastaamaan samannimiselle kolikkopelille, mutta toteutus on kuitenkin aivan kohtuullinen. Ajoreitti on C64:n versiossa valittava etukäteen eikä sitä voi päättää ajon aikana, mutta taustamusiikin valintamahdollisuus on sentään olemassa.

Kuuluisan autopelin grafiikka ei yllä aivan kolikkopelin tasolle.

Analogisen ohjauksen puute saattaa hieman heikentää ajomukavuutta, mutta kuten monissa muissakin C64:n peleissä, on ohjattavuudesta saatu ihan toimiva. Pelistä julkaistiin kolme vuotta myöhemmin myös paranneltu Europa-versio.

Pac Man (1983 Atari) 

Ihan vertailun vuoksi legendaariseen kolikkopeliin on syytä esitellä myös C64 -versio kuuluisasta pisteiden popsijasta. Peli ei ulkoasullisesti luonnollisestikaan pärjää alkuperäiselle, mutta on kuitenkin pelattavuudeltaan ja viihdyttävyydeltään aivan riittävä. On syytä todeta, että vielä 2000-luvulla tästä legendaarisesta pelistä on tehty huonompia klooneja kuin vuoden 1983 C64 -versio.

Commodoren toteutus legendaarisesta kiekkomiehestä ei aivan pärjää esi-isälleen.

C64 -versiossa myös vihollisten toiminta poikkeaa hieman alkuperäisestä ja on itse asiassa jopa hieman satunnaisempaa. Tämä voi jopa aiheuttaa kolikkopeliin tottuneelle pieniä ongelmia, kun pöpöt eivät käyttäydykään saman vanhan kaavan mukaisesti. Se aito ja alkuperäinen vuoden 1980 Pac Man on kuitenkin peli-friikille se ainoa ja oikea.

Pole Position II (1988 Atari) 

Ensimmäisiä ratilla varustettuja kolikkopelejä oli varmasti Pole Position, josta tehtiin varsin kohtuullinen versio myös C64:lle. Ensimmäinen vuoden 1984 versio sisälsi vain yhden radan, joka kakkosversiossa tunnetaan nimellä Fuji. Jatkoversiossa oli kaiken kaikkiaan neljä rataa. Muutoin peli oli täsmälleen samanlainen ykkösversion kanssa.

Pole Position tarjoaa neljä vauhdikasta rataa.

Myös kolikkopelistä on tarjolla kaksi versiota. Kolikkopelin ehdottomana etuna on rajattomasti pyörivä ratti ja on-off -kaasupoljin, jotka toivat melkein autenttisen autonajon tunnelman. Sen sijaan C64:ssa sai todeta ettei peliohjaimen vääntämisen voimakkuus käännä autoa yhtään nopeammin. 

Pole Position on ensimmäisiä autopelejä, joissa vastustajien lisäksi kamppaillaan aikaa vastaan.

Huonohkon ohjattavuuden vuoksi C64 -versio pelistä ei pääse lähellekään varsinaista kolikkopeliä. Kuten kolikkopelissä, heikkoutena oli se, että pelkkä hipaisukin vastustajaan räjäytti oman auton atomeiksi. Toisaalta, ei se nykypelien 400km/h tunnissa seinään ilman naarmuja juuri sen realistisemmalta tunnu.

Radar Rat Race (1982 Commodore) 

Wizard of Worin ohella yksi ensimmäisiä pelejä C64:lle oli Radar Rat Race. Peli oli saatavilla myöskin koneen taakse liitettävänä moduulina, jolloin käyttäjä saattoi välttää usean kymmenen kilotavun lataamisen käytetyn ajan ja siirtyä saman tien itse pelaamiseen.

Rottajahtia 80-luvun malliin.

Pelin ideana oli ohjata rottaa pitkin sokkeloita vihollista vältellen ja herkkuja keräillen. Matkan varrella vihollisista varoittava tutka oli keskeinen osa peliä, mutta siitäkin huolimatta siimahäntämme kohtasi tiensä pään turhankin herkästi.

Rally Speedway (1984 CBM) 

Ehkä tunnetuin autopeli C64:lle on legendaarinen Rally Speedway. Noin 50 kilotavuun on saatu toiminnallisuutta ja pelattavuutta sellaisessa tehokkuudessa, josta nykypäivänä voi vain unelmoida.

Rally Speedway sisältää aikaansa nähden monipuolisen valikon.

Itse pelaaminen poikkeaa hieman perinteisestä. Auto kiihdyttää automaattisesti täyteen nopeuteen ja jarruttaa nappia painamalla. Ohjauksen voi valita perinteisestä oikealle/vasemmalle -ohjauksesta, myös sellaiseksi, missä auto kääntyy aina ohjaimen määräämään suuntaan.

Peliä pelataan ylhäältä käsin.

Myös kaksinpeli on mahdollinen, jolloin molemmat autot ajavat samassa ruudussa ja kilpailijan putoaminen ruudun ulkopuolelle aiheuttaa viiden sekunnin rangaistuksen, jonka jälkeen autot starttaavat taas samalta viivalta. Autot eivät tuhoudu törmätessä toisiinsa, mutta kimpoaminen talon seinään toisen autosta ei ole sen terveellisempää kuin yksin ajaessakaan.

Pelissä on mahdollista tehdä myös omia ratoja, joita yhdelle lerpulle mahtuu parikymmentä. Käytössä on radan lisäksi metsää, järviä ja erilaisia rakennuksia. Rataa voi myös jatkaa ulos pelialueelta, jolloin siirrytään vastakkaiselle reunalle.

Rally Speedwayn rataeditori.
Vasemmalla pystypalkki, jossa valittavat komponentit (näkyvät vähän heikosti).

Kaiken kaikkiaan Rally Speedway on ajankohtaansa nähden yksi parhaiten toteutetuista peleistä sekä pelattavuutensa että ulkoasunsa puolesta. Joskus yksinkertainen on vain yksinkertaisesti parasta.

Shamus (1983 Synapse Software) 

Shamus lienee ensimmäisiä hyvin toteutettuja perinteisiä sokkelopelejä joissa liikutaan huoneesta huoneeseen vastustajia listien ja pisteitä keräten. Hankalien vastustajien lisäksi myös seiniin törmääminen saattaa aiheuttaa hengen menetyksen. Normaalieina lisukkeina toimivat tietysti pienet yllätykset sekä pelin edetessä vaikeutuvat vastustajat.

Shamus on ensimmäisiä kunnollisia sokkeloseikkailuja.

Pelin edetessä on vastustajien hoitelemisen lisäksi huolehdittava siitä, että mukana on myös riittävä määrä avaimia, jotta pelissä pääsisi eteenpäin. Mielyttävä ominaisuus pelissä on se, että kun ruudusta on tyhjennetty kaikki vastustajat, sankarimme liikkuu nopeutetusti eteen päin.

Shamuksessa kuljetaan huoneesta huoneeseen perinteisesti vastustajia listien.

Shamus oli yksi aikansa pelattavimmista sokkelopeleistä, joka oli aikakauteensa nähden myös graafiselta esitysasultaan huippuluokkaa. Pelin kuvaukseen on myöhemmin tulossa tarkennusta.

Space Taxi (1984 Muse Software) 

Space Taxi on niitä harvoja C64 pelejä, jotka myös puhuvat. Sanavarasto on varsin niukka, "hey, taxi", "pad three, please", "thank you" kattaa jo lähes koko sanavaraston. Pelin toteutus muistuttaa jonkin verran legendaarista Jumpmania ja luultavasti tekijöinä onkin ollut samoja henkilöitä.

Space Taxi on C64 -pelien ehdotonta aatelia.

Pelin idea on noutaa matkustaja yhdeltä laskeutumisalustalta (pad) ja viedä toiselle. Lopuksi matkustaja toteaa "up, please", jonka jälkeen tasolta voi poistua yläreunaan aukeavasta reiästä.

Space Taxi kuljettaa matkustajia pitkin mitä mielikuvituksellisimpiä ympäristöjä.

 Taksia ohjataan yksinkertaisesti kaasuttelemalla eri suuntiin painovoiman vetäessä koko ajan kevyesti, mutta samalla kiihtyen alaspäin. Törmääminen rakenteisiin tai liian raju laskeutuminen tuhoaa kulkupelin. Ennen laskeutumista on myös muistettava avata laskutelineet, joiden ollessa auki ei voi käyttää suihkumoottoreita. Ajopeli on syytä myös aika ajoin tankata, koska polttoaineen loppuminen avaruudessa ei ole leikin asia.

Spindizzy (1986 Electric Dreams) 

Spindizzy on hieman Marble Madness -tyylinen peli, jossa ohjataan pientä hyrrää pitkin laajaa pelialuetta koittaen kerätä kaikki jalokivet. Matkan varrella vastaan tulee erilaisia sokkeloita, joista osa on erittäin helppoja ja osa taasen lähes mahdottoman tuntuisia. Pelialueen kartoittamista ja keräämättömiä jalokiviä voi seurata erillisen karttaikkunan avulla. Pelin katselukulmaa voi myös kääntää vapaasti pelin aikana, joten Spindizzy voi todellakin saada pään pyörälle.

Spindizzy on alussa laaja kartoittamaton maailma.

Peliä ohjataan yksinkertaisesti peliohjainta liikuttelemalla. Nappia painamalla hyrrä kiihdyttää tehokkaammin ja tarvittaessa myös jarruttaa nopeammin. Pelikentältä putoaminen ei sinänsä vie kuin hetken pelikellosta ja vasta ajan loppuminen tietää pelin päättymistä. Jokainen jalokivi lisää pelikelloon lisää sekunteja, joten niitä kannatta keräillä jatkuvasti. 

Spindizzyn sokkelot sisältävät monenlaista päänvaivaa.

Sokkeloihin kuuluu myös lukuisa määrä älynystyröitä vaativia tehtäviä. Joidenkin kivien saamiseksi on eri hissejä aktivoitava juuri oikeassa järjestyksessä liikuttamalla hyrrää juuri oikean ruudun päällä. Vain kaksi hissiä voi olla aktiivisena kerrallaan, joten yksikin väärä liike saattaa pakottaa aloittamaan pitkän prosessin uudelleen.

Kuten kartasta näkyy, sokkelo on varsin laaja ja kerättäviä jalokiviäkin on satoja. Aikoinaan pääsin vain muutaman kiven päähän pelin lopullisesta ratkaisusta, mutta edelleen on mysteeri, mitä tapahtuu kun kaikki kivet on saatu kerättyä.

Summer Games (1984 Epyx) 

Legendaarisen Decathlonin jälkeen ensimmäinen urheilupeli, jossa tehtiin muutakin kuin hajotettiin ohjainsauvoja on ehdottomasti Summer Games. Pelissä on olympialaisten tyyliin hienot avajaiset ja osallistuja voi valita edustamansa maan useasta eri vaihtoehdosta. Jokaisen lajin jälkeen soitetaan tietysti voittajan kansallishymni. Pelin hienoutena on myös valikko, josta pääsee kilpailemisen lisäksi harjoittelemaan ja katsomaan maailmanennätyksiä.

Kisat avataan kuin olympialaiseet konsanaan. Maavalikoimassa ei valitettavasti ole mukana Suomi.

Pelissä 1-8 pelaajaa ottaa mittaa toisistaan kahdeksassa eri lajissa kuudella eri kilpailupaikalla. Lajeina ovat seiväshyppy, skeet -ammunta, pukkihyppy sekä uimahypyt. Lisäksi kilpaillaan kahdessa juoksu- sekä uintilajissa.

Summer Games tarjoaa monipuolisen lajivalikoiman.

Peli soveltuu erinomaisesti nörttihenkisen illanistujaisiltaman ohjelmaan. Mikään laji ei vaadi valtavasti opettelua, mutta etenkin uimahypyissä voi tulosta tehdä lukuisilla eri hyppyvariaatioilla.

Super Cycle (1986 Epyx) 

Epyxin Super Cycle on Commodore 64:n harvoja hyviä moottoripyöräpelejä. Pelissä ajetaan kolmivaihteisella pyörällä tavoitteena suoriutua viidestätoista radasta. Pieni kosketus kilpakumppaneihin ei vielä aiheuta tuhoa, mutta suurempi kolaus tai esteeseen törmääminen tuhoaa pyörän.

Pelissä voi valita vaikeustason lisäksi myös pyörän ja ajopuvun värityksen.

Pelissä on kolme vaikeustasoa, joista helpoimman läpi ajaminen on suhteellisen helppoa, mutta vaikeimman läpäisy vaatii jo lähes virheettömän suorituksen. Vaikein taso antaa kolminkertaiset pisteet helpoimpaan nähden, mutta myös jokaisen radan alussa käytettävissä oleva aika on pienempi. Vaikeimmalla tasolla jäljelle jääneestä ajasta siirtyy seuraavaan rataan hieman suurempi osuus kuin helpoimmilla.

Radat vaikenevat loppua kohden huomattavasti lukuun ottamatta bonus-ratoja, joissa on tarkoitus vain keräillä pisteitä tuovia lippuja. Ensimmäinen rata sisältää vain kohtuullisen loivia mutkia, mutta myöhemmin mutkat tiukkenevat ja kuvaan astuvat myös erilaiset esteet ja vesilammikot. Toiseksi viimeinen rata ennen pelin päättävää bonusrataa on erityisen vaikea

Wizard of Wor (1980 Midway) 

Yksi Commodore 64:n ensimmäisiä pelejä on Wizard of Wor, joka on 64 kilotavuun mahdutettu sokkelotaistelu, jossa 1-2 pelaajaa saalistaa erilaisia otuksia, myös toisiaan. Kun kaikki pelikentän normaalit viholliset (Burwor, Garwor, Thorwor) on taltutettu ilmestyy kehiin Worluk, jonka tappamalla saa seuraavasta kentästä tuplapisteet. Ajoittain Worlukin tappamisen jälkeen areenalle ilmestyy myös itse Wizard of Wor, joka kerryttää pistetilannetta varsin mukavasti.

Wizard of Wor ei tarjoa huimaa grafiikkaa, mutta sen korvaa loistava pelattavuus.

Pelin alalaidassa on myös tutka, josta voi seurata vihollisten liikkeitä. Osalla vihollisista on kyky muuttua hetkeksi läpinäkyväksi ja ikävä tapa ilmestyä juuri väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Johdanto - MAME - Commodore64 - Amiga