Uutis-Ankka No 2
Etusivu Tietosivut Huumori Harrastukset Valokuvia Linkit
 

* UUTIS~ANKKA *

N:o 2 (4)  Lauantaina 1.6.2002 - Irtonumero 2 € (sis. alv) - Levikki 10 kpl - 12 sivua (sis. kannet)
Ankkalinnan riippumaton kannattaja - www-versio


Uusi ajankohtainen uutislehti jatkaa toimintaansa

Lehden levikki ylitti kuluvana vuonna jo kymmenen rajan!

Uutis-Ankka / Kallion kolo

Jo ensimmäisenä täytenä ilmestymisvuotenaan lehti saavutti yli kymmenen lukijan maagisen rajan. Raja saavutettiin jo reilusti ennen vappua, joten koko vuoden levikiltä on odotettavissa jälleen uutta ennätystä. Mikäli levikin kasvu jatkaa samaa tahtia, on lehden levikki vuonna 2008 jo yli 10 miljoonaa. Lukijoiden keskuudessa tehdyn tutkimuksen mukaan myös lehden hinta-laatu-suhde on erinomainen, mikä luultavasti johtuu ensimmäisen numeron negatiivisesta hinnasta. Myyntihintahan ei kata edes postituskuluja, puhumattakaan painatus ja taittokuluista. Toimituksen visa-laskukin on edelleen maksamatta, mutta kaikeksi onneksi Alkoon palautetut tyhjät pullot mahdollistivat sentään uusimman numeron julkaisemisen. Ilmoitustulotkin ovat nollassa eikä mainosmarkkoja ole tullut senttiäkään. Kaikista vaikeuksista huolimatta lehti on tekemässä historiansa parhaan tuloksen, mitä lienee todennäköisesti edesauttanut se, että palautuspullon hinta nousi euroon siirtymisen vuoksi 50 pennistä liki 60 penniin. Toimitus jatkaa tilanteensa seuraamista.

Suomi jälleen kiusallisen lähellä Euroviisuvoittoa

Vain viime vuoden voittaja lähempänä

Uutis-Ankka / Tallinna

UA/Saku-areena. Suomi oli jälleen erittäin lähellä historiallista ensimmäistä Euroviisuvoittoa, kun lähes eteläinen naapurimme Latvia voitti tämän vuoden Tallinnan Saku-areenalla pidetyt laulukilpailut. Viime vuonna voiton osuminen Suomeen oli vieläkin lähempänä, kun täysosuma napsahti vain parinkymmenen kilometrin päähän eteläiseen naapuriimme Eestiin, joka sai juhlia historiansa ensimmäistä ykköstilaa. Tällä hetkellä Eestillä on siis vain yksi voitto enemmän kuin Suomella. Myös pari kertaa aiemmin Suomi on päässyt lähelle tuota himoittua täysosumaa Ruotsin viedessä voiton. Suomen viisukappaleen esittäjä Laura Vee kommentoi odotettua menestystään tyytyväisenä:
 -"Ihan hyvinhän se meni. Vähän meni lopussa hapoille, mutta jaksoin sinnitellä koko kolmeminuuttisen loppujen lopuksi varsin helposti. Ja mun päätavoitehan on oikeastaan Amerikan markkinoilla, jossa ei jostain syystä seurata näitä skaboja lainkaan. Ja eipähän muuten mun ansiosta olla ens vuonna jumboja".
Toimitus yhtyy mielellään Lauraan. Esittäjää ja kappaletta lukuunottamatta Suomen viisukappalehan oli aivan täydellinen, silti se ensimmäinen voitto jäi vielä odottamaan vuoroaan.

Suomeen viides ydinvoimala

Musiikkitalo saanee väistyä

Myös Linnanmäen vesitorni ehdolla sijoituspaikaksi

Uutis-Ankka / Helsinki

UA/Helsinki. Kiisteltyjen makasiinien tilalle ei rakennetakaan uutta musiikkitaloa vaan tilalle tulee alustavien suunnitelmien mukaan Suomen viides ydinvoimalaitos. Laitos oli tarkoitus alunperin sijoittaa Loviisaan tai Olkivuotoon, mutta Helsingin kasvaneiden energiankulutuslukemien vuoksi kaupungin päättäjät halusivat laitoksen lähemmäksi pääkaupunkia, samalla turvattiin eduskunnan sähköntarve pitkälle tulevaisuuteen. Laitoksen suunnittelu on annettu arkkitehti Onni-Toivo Turman tehtäväksi, jonka mukaan turvallisuudesta on ehkä hieman tingittävä, jotta laitos saataisiin arkkitehtonisesti sopimaan Kiasman, Eduskuntatalon, Finlandia-talon ja Oopperatalon ympäristöön. Turma hehkuttelee jopa maailman ensimmäisen avolaitoksen mahdollisuutta. Yksi skenaario on myös kuvanmukainen ratkaisu, jossa makasiinit säilytetään ja niiden väliin rakennetaan itämaistyylisesti muotoiltu reaktorikupu.


Ydinvoimaa itämaiseen tapaan.

Mikäli Musiikkitalo päätetään sittenkin rakentaa tai vanhat makasiinit suojellaan, on ydinvoimalaitoksen vaihtoehtoiseksi paikaksi suunniteltu Linnanmäen vesitornia, joka vastaa kooltaan ja muodoltaan lähes täydellisesti reaktorin vaatimuksia. Lauhdutusvesikin on jo valmiina. Linnanmäki on myös luvannut säilöä mahdollisesti syntyvän korkea-aktiivisen ongelmajätteen vuoristoradan alla olevaan kallioon. Saapas nähdä, nähdäänkö vuoristoradalla muutaman vuoden kuluttua jarrumiehenä aito kiiltomato. Muutamassa vuodessa myös Linnanmäen uusi meriakvaario saisi myös täysin uusia lajeja, joka varmasti toisi huvipuistolle kauan kaivattuja lisätuloja. Myös henkilökunnan ikälisistä on odotettavissa huomattavia säästöjä. Vaikkakin on totuuden nimessä muistettava, että palkkamenot ovat puiston budjetissa varsin marginaalinen osa, säästettäisin kuitenkin sikariportaan eläkekuluissa huomattavia summia. Lisäksi täytyy muistaa, että kaksitoista sormea saa aikaiseksi aina enemmäin kuin kymmenen. Joka tapauksessa pääkaupungillamme on luvassa valoisa tulevaisuus, koska sankka kivihiilisavu kaupunkimme yltä on vihdoin pikkuhiljaa hälvenemässä hohtavan vihreään auringonlaskuun.


UUTIS-ANKKA TUTKII

Mitä kannattaa dokata ja miksi?

Uutis-Ankan tutkivan journalismin ryhmä päätti tällä kertaa suorittaa tutkimuksen, joka poikkeuksellisesti liittyy alkoholiin. Viinahan on Suomessa tunnetusti kallista, joten tuntemalla paremmin erilaisten alkoholituotteiden päihdyttävät ominaisuudet ja varsinkin niiden vaikutukset yhdessa hinnan kanssa tuotteen päihdyttävyyden hinta-laatusuhteeseen, voit säästää vuositasolla enemmän kuin millään kakkosboonus tai p-p-plussakortilla.

Tutkimus on suorittettu vuosina 1990-2002 Uutis-Ankan pitkäaikaisten ja kliinisten kokeiden avustuksella. Mainittakoon vielä että tutkimuksen kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin yhdenkään "ensimmäisen kerroksen ihmiset käyttävät vähemmän hissiä kuin viidennen" -tyyliset humpuukiseurannat. Siitä huolimatta tutkimukseen ei ole saatu euroakaan EU-tukiaisia. Tosin tukea hieman valunut välillisesti erilaisten viljatukien kautta, mutta näiden vaikutus katoaa jo tutkimuksen virhemarginaaliin, joka muuten on kaksi prosenttiyksikköä, suuntaan tai toiseen.

Menetelmä on kaksivaiheinen. Aluksi lasketaan teoreettinen humalakerroin eli ns. sorbuksen vakio, jonka avulla kullekin tuotteelle saadaan ns. sorbuskerroin. Laskelmat tehdään Alkon hinnastoa hyväksikäyttäen. Tämän jälkeen joidenkin tuotteiden toimivuus testataan vielä käytännön kokeilla.

Pienellä otoksella (pullopopulaatiolla) saadaan tuotteen sisältävän puhtaan alkoholin litrahinta seuraavasti:

Suurempaa otosta tarvitaan käytettäessä esimerkiksi mietoja alkoholijuomia, jolloin kaavassa huomioidaan myös Alkon hyvittämä palautuspullo:

Käytettäessä vahvoja alkoholijuomia ja kulutuksen ollessa kohtuullista voidaan siis huoletta käyttää pienen pullopopulaation kaavaa. Kuten myös niissä tapauksissa, joissa tyhjät pullot lahjoitetaan esimerkiksi partiolaisten pullojenkeräykseen.

Puhtaan alkoholin litrahinnan selvittyä, vertailussa käytettävän Sorbuskertoimen laskemiseen tarvittava Sorbuksen vakio saadaan yksinkertaisesti

Ja vastaavasti suurelle pullopopulaatiolle

Josta vastaavasti kunkin tuotteen litrahinnan avulla Sorbuskerroin

Yksinkertaisuuden vuoksi tässä yhteydessä käytetään vain suuren populaation kaavaa. Laskennallisista tutkimuksista sekä kliinisistä testeistä saadaan lopulta alla olevan taulukon mukaiset tulokset:

Tuote + til.pros Koko Hinta €/l100 Sorbus
Omppu 11,5 750 4,44 50,31 0,875
Fiblu111,5 750 4,52 51,25 0,891
Pebble Park Ch1 750k 5,49 53,25 0,926
Pearly Bay1 12,5 750 5,19 54,29 0,944
Jorma4 15 750 6,30 55,13 0,958
Sorbus4 15 750 6,57 57,51 1,000
Karjala IVB 8,0 330 1,71p 60,98 1,060
Tollo1 11,5 750 5,40 61,45 1,068
Vermouth 15 750 7,57 66,40 1,155
Libis1 10 750 5,30 69,30 1,204
Tapio Viina2 39 700 19,00 69,23 1,204
Saunalahti2 38 500 13,50 70,52 1,226
Urho IVA 5,5 330 1,39p 71,07 1,236
Santa Maria2 37,5 700 19,52 73,98 1,286
Highland Whisky 700 20,90 74,29 1,292
Koskenkorva2 38m 500 14,35 75,00 1,304
Karhu III3 330 1,14a 75,10p 1,305
Gin 37,5 700 19,92 75,50 1,313
Lappari IVA 5,2 330 1,42p 76,92 1,338
Dry Vodka2 40 500 15,51 77,05 1,339
Stroh2 A 60m 200 10,69 89,08 1,548
Bacardi 37,5 700 25,90 98,29 1,709
Ariel Blanc 0,5 750 8,41 2216 38,532
Hennessy2 40 700 232,90 831,43s 14,452
Lasol4 962b 1000 4,00a 4,15 0,072

1 valkoviini - 2 väkevä - 3 mallasjuoma - 4 muu
a tuotteella vaihteleva hinta
b epäterveellinen
k saatavana myös 2 litran kartonkipakkauksessa
s sikakallis!
p pullopopulaatio ratkaiseva
m saatavana myös miedompana versiona
y ihan vaan ylimääräinen ja tyhmä kommentti
A sisältää synteettisiä atsoväriaineita (E1xx), kuten kinoliininkeltainen, paraoranssi, uuskokkiniilinpunainen sekä patenttisininen.

Taulukosta voidaan nähdä siis kännin kustannukset sorbusvertailumenetelmän avulla. Eli suomeksi, jos tarvitset humaltumiseen kympillä Soppaa, saavutat saman humalatilan Draikalla reilulla 13 eurolla. Työntämällä Jormaa suuhun saatkin kympillä jo viisi prosenttia paremmat kännit.

Kuten Fiblun ja Tollon hinnoista voidaan päätellä nousee Sorbuskerroin nopeasti jo melko pienellä (20%) hinnanerolla. Huomattavaa on myös Libiksen selvästi mainettaan huonompi hyötysuhde. Lasolia käytettäessä kustannuksiin tulisi lisätä myös ranskanleipä (66 senttiä), jota ei taulukossa ole huomioitu.

Verrattaessa tuloksia viime vuosituhannella suoritettuun vastaavaan tutkimukseen voidaan havaita, että keskioluen nykypäivään normalisoitu Sorbuskerroin on noussut 1,05:stä lähes 1,30:een, kun Kossun vain 1,25:stä 1,30:een. Kännääminen on siis todennäköisesti tulevaisuudessa halvempaa Kossulla kuin keppanalla, mitä voidaan pitää lievänä yllätyksenä.

Johtopäätöksenä voidaan siis todeta, että viinien suosiminen kannattaa, kuten Alkokin antaa ymmärtää, mutta mallasjuomien käyttäminen juopumiseen tulee pitkällä tähtäimellä varsin kalliiksi.

Tutkimuksen virhemarginaali on siis kaksi prosenttiyksikköä. Painoprosentin käyttö tilavuusprosentin sijaan olisi perusteltua, mutta valitettavasti käytetystä lähdeteoksesta ei kyseistä arvoa löydy. On myös huomattavaa, että kliinisten kokeiden perusteella väkevien juomien todellinen Sorbuskerroin on hivenen laskennallista parempi. Kuitenkin jatkuva kestokänni tulee pitkällä tähtäimellä silti huomattavasti halvemmaksi viinien avulla vaikka ylimääräistä energiaa kuluukin enemmän viedessä tyhjiä hylsyjä takaisin jakelupisteeseen.


LYHYESTI

Oscareita jaetaan jo eläimillekin

UA Hollywood. Pääosaoscarit menivät tällä kertaa Mustille. Ensi vuoden gaalassa odotetaankin tämän uuden aluevaltauksen tuovan tuon himoitun pystin myös Willy-valaalle elokuvasta Catch Willy 3, Karviselle elokuvasta Garfield meets Spiderman sekä Mustalle Orille elokuvasta Return from the Salami. Eläimiinsekaantumiselokuvan jatko-osa Miehet Mustissa ei sentään ole edes ehdolla vaikka trilogian ykkösosa olikin menestys. Myös Suomi saattaa saada ensimmäisen ehdokkuutensa. Ransu-koiran pitkä ura lienee huomattu myös valtameren takana.

Ensi vuoden Oscar-gaalaan on myös tulossa uusi luokka, jonka ensimmäistä pystiä uumoillaan Brasilian Rivaldolle. Myös Portugalin maajoukkuepelaajien mahdollisuuksia pidetään hyvinä. Monen jalkapallolegendan oletetaankin tästä innostuneena jatkavan uraansa Holly-woodissa, missä hyvistä sijaisnäyttelijöistä on huutava pula.

Suomi sen sijaan polkee Euroviisujen tavoin pohjamudissa myös tällä taiteen palkintosaralla. Edes tuore kauhuelokuva S.K.A.H II - Paluu Harvardiin ei ole saanut minkäänlaista kiinnostusta elokuvafriikkien keskuudessa.

Sonera ja Telia yhtyvät

Suomalainen Sonera ja ruotsalainen Telia ovat vihdoin päättäneet lyödä hynttyyt yhteen. Liitto on mitä täydellisin, koska Soneralla on valtavasti velkaa ja Telialla on jotain millä täyttää tuo rako. Uuden telejätin nimi vielä auki, kuten itse telejättikin, mutta nimeksi ollaan arvailtu mm. Tenoria, Koleraa tai Soria. Myös Solia on ehdottettu, mutta kyseisellä nimellä ollaan jo vallattu siivous- ja mallasala. Malaria nimen on sen sijaan ehtinyt jo varata Nordea-pankki seuraavaksi nimekseen.

Pisan kalteva torni suoristettu

UA/Italia-Pisa. Pisan kalteva torni on vihdoin saatu oiottua. Italian pääministeri Benito Berlusconi kyllästyi maan rakennustaiteen häpeäpilkkuun, jota arkkitehdit ympäri maailman kävivät mulkoilemassa, joten hän päätti pistää asiat ojennukseen.


Pisan torni ennen oikomisoperaatiota...

Toimenpide on aiheuttanut suunnatonta paheksuntaa ympäri maailman ja muun muassa Europaan Unionin pääministerit ovat uhanneet Italiaa pakotteilla, mikäli tornia ei heti saateta alkuperäiseen asentoonsa. Pääministeri Berlusconi on kuitenkin todennut olevansa paljon parempi asiantuntija asentojen suhteen kuin yksikään EU-byrokraatti.


...ja sen jälkeen. (Ankkafoto 2002)


NIKSINURKKA

Uutis-Ankan Niksinurkka on tarkoitettu lukijoiden lähettämille nikseille ja vinkeille. Lähetetyistä vinkistä lukija saa maksaa toimitukselle yhden euron palkkion, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lähetty vinkki julkaistaisiin. Varoitus Yhdysvaltojen markkinoille: Älä kokeile näitä kotona!

Jos sinulla on paha taipumus hukata pankkikorttisi tai vaikkapa passisi, kannattaa tehdä niihin yläreunaan reiät, joista on helppo pudottaa arvokkaat kapistukset näppäristi narulla kaulaan.

Yllättääkö kesäfestareilla tarve tasoittaa suolensisäistä painetta eikä huussia ole saatavilla. Aromipesästä saat mainion retkikäymälän, jonka varaaman lämpöenergian voi hyödyntää vaikka kylminä syysöinä.

Vältyt sienimyrkytykseltä kun opettelet tuntemaan kaikki myrkkysienet ja syöt vain niitä sieniä, jotka tunnet.

Pelkäätkö hukkuvasi kesäloman aikana vetoketju auki. Ei hätää, sidot vain ongen-kohon vetoketjuusi, niin se sulketutuu automaattisesti veteen puodottuasi.

Mietitkö, mitä kaikille niille kymmenille käytetyille kondomeille tekisi, mitä viikon aikana kerääntyy. Kondomista saa mm. mainion kurkkusalkun, nahka-allerginen voi käyttää sitä tennismailan kädensijansuojana. Myös kaukosäätimien rasvaiset näppäimet on jo kauan sitten voitu unohtaa. Ja jos kulutus on kovin runsasta, niistä voi aina kerätä koiralle kivan ja maukkaan purulelun.

Voit muistaa ystävääsi viestillä myös tekstaria halvemmalla. Mene lähimmälle maksuautomaatille ja laita maksusuorituksen viestikenttään oma viestisi. Kestää kaksi arkipäivää, mutta saatpahan päättää hinnan itse.

Meinaako euron kerroin unohtua. Saat kertoimen helposti seuraavalla kaavalla:

markkaa, joka on huomattavasti helpompi muistaa kuin 5,94573.


MUN... SANANMUUNNOSOSASTO

Tässä numerossa alkaa vihdoin kauan odotettu sananmuunnostarina. Tällä osastolla saamme seurata numerosta toiseen (ja ehkä jopa kolmanteen) Sirpan ja Kyllin sekä mm. Kujasen Ollin seikkailuja...

Kylli ja Sirpa olivat löytäneet mummon salkusta liikaa rahaa, joten he päättivät pistää juttunsa viistoon ja luistelivat matkaan. Olihan se ihan pakollinen meno, kun nuo uimaseurankin narut oli jo vinkattu ruttuun ja alko oleen tilit piukassa. Lähtiessään Kylli vielä paiskasi roskat, jottei sillien kudokset ja mustunut kana jäisi hellan kulmalle roikkumaan. Ja niin jäi taakse puimakoneen naksutus.

Vihdoin asemalle tultuaan likat kavahtivat, kun olivatkin kaarat harvassa ja junat pahasti muuttuneet. Tytöt päättivätkin mennä odotellessa Hämeeseen pissimään. Siinähän se aika kului tupakoiden kessua ja vihdoin junatkin muovattiin uuteen uskoon.

Junassa mutusteltiin eväitä ja laskettiin matkan lukuja. Rahat liikeni, joten suunnattiin ravintolavaunuun, jossa karjalan olut oli tarjouksessa ja sitä otettiinkin mukitolkulla. Pikkainen kahvi oli sen sijaan kuivaa ja kallista. Kaupan päälle tytöt sentään saivat namia ja saivat oivia kurkkuja. Lopulta oli karsittava kuluja ja ne päätettiinkin sulloa puoleen. Ja taas alkoi matka luistaa...

...jatkuu ensi numerossa


VIIKON VITSIT

Blondiosastolla seurataan tositarinoita vaaleaveriköiden elämästä. Joka nu-merossa on jokunen lyhyt fakta tai tarina suoraan blondien elämästä. Sarja päättyy nykymateriaalin määrän perusteella aikaisintaan tammikuussa vuonna 2343.

Mistä tunnistaa blondin lähettämän faksin? Postimerkistä.

Mistä tietää, että blondi on käyttänyt tietokonetta? Ruudulla on korjauslakkaa ja lakan päälle on kirjoitettu.

Miksi blondit pitää haudata Y:n muotoiseen arkkuun? Jalat leviävät vaakatasossa automaattisesti.

Mitä syövät blondit, jotka eivät ole vielä menettäneet neitsyyttään? Bonaa tai Pilttiä.

Miksi blondi piti valmispaistia uunissa kokonaiset viisi vuorokautta? Ohjeissa luki 'kypsennä kolme tuntia kiloa kohti', blondi painoi 40 kg.

Kuinka istutat helpoiten vihanneksen? Hautaamalla blondin.

Kuinka blondi sytyttää valot seksin jälkeen? Avaamalla auton oven.

Mitä blondille tapahtuu hänen sairastuttuaan dementiaan? Älykkyysosamäärä nousee.

Mikseivät blondit puhu seksin aikana? Heille on opettu ettei vieraiden kanssa saa puhua.

Mitä blondi tekee imiessään limua pillillä? Harjoittelee.

Miksi blondi rikkoi lasiseinän? Nähdäkseen, mitä toisella puolella on.


Naura naapurille osastolla tutustutaan pääasiassa rakkaiden naapuriemme elämään, mutta toki myös muut vähemmistöt ja vähäosaiset muistetaan lämmöllä.

Mitä spitaalinen tekee aavikolla lapion kanssa? Kaivaa nenää.

Mitä spitaalinen sanoo tullessaan ilotalosta? Siellä on ja pysyy.

Mitä spitaalinen tekee ennen urheilu-suoritusta? Kokoaa ensin itsensä ja sen jälkeen ottaa kaiken irti.

Mitä spitaaliset tekevät kokouksessa? Aluksi heittävät huulta ja paiskaavat kättä, mutta lopulta neuvottelut ajautuvat aivan päättömiksi.

Mitä spitaalinen tekee diskossa? Irrottelee ja lopulta kuuntelee musiikkia pelkkänä korvana.

Miksi ruotsalaismies erotettiin työpaikastaan spermapankissa? Hän jäi kiinni työmaajuopottelusta.

Miksi skotit käyttävät kilttiä? Jotteivät lampaat säikähtäisi vetoketjun ääntä.


Kuukauden klassikoissa käydään lävitse joitain vanhoja, mutta hyviksi koettuja tarinoita ketään säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Olipa kerran kaksi jänistä, Oskari ja Olli. Heille tuli kiistaa kumpi on kovempi naistenmies. Asiasta ei päästy yksimielisyyteen, joten asiaa päätettiin kokeilla käytännössä. Niinpä hankittiin tyttöpuput paikalle, laitettiin ne riviin ja aloitettiin jäniskunnon mittaaminen. Oskari lähti rivin vasemmasta ja Olli oikeasta päästä.
Oskarin tahti oli seuraavanlainen:
-Tsup... kiitos neiti... tsup... kiitos neiti... tsup... kiitos neiti...
Olli lähti samaan aikaan toisesta reunasta:
-Tsup... kiitos neiti... tsup... kiitos neiti... tsup... sori Oskari... tsup... kiitos neiti...

Nuoripari ajoi jäniksen yli ja elvytysyrityksistä huolimatta jänö menehtyi, mutta tsup... hän muuttuikin hyväksi haltijaksi ja lupasi hyvästä hengenpelastusyrityksestä nuorelle parille kolme toivomusta, joita ei kuitenkaan voisi enää mitenkään peruuttaa. Nainen vauhkoontui ja toivoi heti suurta taloa merenrantaan... ja tsup! Merenrannalle ilmestyi valtava huvila. Mies koitti rauhoitella vaimoaan, mutta vaimoa ei enää hillinnyt mikään ja seuraavaksi hän toivoi valtavaa kristallikruunua... ja tsup! Huvilaan ilmestyi valtava kristallikruunu. Tällöin mies hikeentyi vaimonsa malttamattomuuteen ja tokaisi: "Vittuun se sun kristallikruunus" ... ja tsup!

Norjalainen, suomalainen ja ruotsalainen kuolivat ja joutuivat Pyhän Pietarin eteen. Heidät määrättiin kävelemään kaitaa polkua pitkin ja pienikin syntinen ajatus pudottaisi välittömästi helvettiin. Ensimmäisenä lähti norjalainen ja hetken kuluttua hän näkikin baarin, jonne päätti heti suunnistaa... ja tsup... hän putosi helvettiin. Seuraavaksi matkaa jatkoi suomalainen, joka huomasi maassa markan kolikon ja kumartui nostamaan sitä... ja tsup... ruotsalainen putosi helvettiin.

Mies käveli poikansa kanssa kotitilansa niityllä ja saavuttiin erään kauniin puun juureen, jolloin isä totesi pojalleen:
-Poikani, tämän puun juurella minä muinoin menetin poikuuteni eräälle pellavapäiselle tytölle.
-Juku, kerro lisää, miten se kävi...
-Joo, takaapäin... ja sen tytön äiti vielä katteli vieressä.
-Ei hitossa, mitä se sano?
-Bääää!

Marja-Liisa saapui kommentaattori-retkeltään Salt Lake Citystä ja otti heti Hartsalta suihin, kun oltiin niin pitkään oltu erossakin. Ja Hartsaltahan tuli sitten melko nopeasti
-No, miltäs maistui, Hartsa kysyi.
-Vähän Miedolta.


Viikon teemassa käsitellään tiettyjen erityisalojen problematiikkaa. Tällä viikolla on vuorossa akateemisesti koulutetut ihm... henkilöt, kuten juristit, insinöörit jne.

Miten juristin saa alas puusta? Katkaisemalla köyden.

Mistä tietää, että juristi valehtelee? Huulet liikkuu.

Mistä voi löytää juristin, joka ei valehtele? Hautausmaalta.

Kuinka estät juristia hukkumasta? Ampumalla hänet ennen kuin hän osuu veteen.

Pahamaineinen terroristijoukkio kaappasi menestyksekkäitä lakimiehiä täynnä olevan matkustajakoneen ja uhkasi vapauttaa panttivangin joka toinen tunti ellei heidän vaatimuksiinsa suostuttaisi.

Tuore ekonomi meni Hesburgeriin tuhlaamaan viimeiset päivärahansa ja törmäsi siellä juuri valmistuneeseen juristiystäväänsä. Mitä hän mahtoi sanoa tuoreelle lainoppineelle?
-Iso cokis ja pienet ranskalaiset.

Tuore diplomi-insinööri oli saanut työpaikan IT-alan johtavasta yrityksestä. Esimies opasti miestä ensimmäisenä työpäivänä:
-Siirrätte sitten nämä paperit tästä pinosta A tähän pinoon B. Sen jälkeen siirrätte samat paperit takaisin pinosta B pinoon A.
-Mutta, mitä... minähän olen diplomi-insinööri!
-Ai niin... ei hätää, minä selitän hetken päästä uudestaan... ja hi-taam-min!


NYT eN... eiku sEx

 Nousussa

Jorma. Tuoreen tutkimuksen mukaan Jormaa saa nyt niin halvalla, että sitä tungetaan kurkkuun enemmän kuin koskaan.

Sponsorointi. Piikittelyyn kyllästyneet pankit siirtävät sponsorirahojaan maastohiihdosta taiteeseen. Esimerkiksi Nordeassa valmistellaan suurteosta Sammon taonta.

Jonot. Suomen siirtyessä euroihin ei pankkien jonoissa ole senteistä. tietoakaan. Jonoja lisäävät myös mummot, joille ei millään saa selvitettyä montako senttiä viisikymmentä senttiä kangasta maksaa.

 Laskussa

Uutis-Ankka. Halpa roskalehti ei tunnu kiinnostavan ketään.
(Toi juttu hemmettiin tai Playboyn tilaus toimitukseen lopetetaan!! T: Piitoimittaja.)

Visa-laskujen summa. Toimituksen visa-lasku on alentunut euroon siirtymiseen myötä kolminumeroisesta kaksinumeroiseksi.

Saksan matkapuhelinliikenne. Soneran saamien tietojen mukaan Saksan markkinoille ei kannatakaan mennä, koska tavalliset saksalaiset puhelimenkuluttajat eivät kykene puhumaan puhelimeen viittäkymmentä tuntia päivässä, mikä riittäisi mainiosti tuomaan sijoitetut rahat takaisin.

KAKSI MARJAA

Hehän ovat kuin kaksi marjaa

Hekin ovat kuin kaksi marjaa...

...ja he

Hekin ovat kuin kaksi marjaa...

...ja he

...ja kaiken lisäksi hekin


KIERTOTIE - LUOKATTOMAT ILMOITUKSET

MYYDÄÄN / OSTETAAN

Ostetaan vähän käytetty Uutis-Ankan numero 1/2002. Maksan käytetyn vessaharjan verran.

Myydään viimeisin Uutis-Ankan numero (2/2002). Halvalla menee, kun oli niin huonokin.

KADONNUT

Parrakas ja vekkuli rättipää, tottelee nimeä Osama. Pieni palkkio luvassa. Viimeeksi nähty Afganistanissa. FBI:n Ten Most Wanted Fugitives.

Muisti. En tosin muista minne kadotin enkä itse asiassa muista mitä kadotin enkä myöskään kuka olen ja mistä hemmetistä tämä ilmoitus on tähän ilmestynyt.

Musta lääkärinlaukku. Kadonnut jo vuosia sitten todennäköisesti jollekin Helsinkiläiselle huoltoasemalle. K-P

Nimim. "Kiire". Olemme löytäneet ilmoituksesi, mutta hukkasimme yhteystietosi, joten emme voi vieläkään julkaista ilmoitustasi. -Toimitus-

HENKILÖKOHTAISTA

Sori vaan, mut tässä ei oo mitään henkilökohtaista.

Viihdelinjojen vastustajien neuvontapuhelin. Vastaa yötä päivää kaikkiin viihdelinjoihin liittyviin asioihin ja ongelmiin. Hinta vain 3,40€/min + pvm + ALV 22%. Saat toimintaohjeet maksamalla 20 euroa tilille 208420-110685 kuun loppuun mennessä. Jos et saa ohjeita, voit toki soittaa viihdelinjojen vastustajien neuvontapuhelimeen ja valittaa ankarasti.

AVOIMET TYÖPAIKAT

Suomen hiihtoliitto etsii uutta toimitusjohtajaa. Pätevyysvaatimuksena soveltuva ylempi korkeakoulututkonto. Arvosana lääketieteessä ja kemiassa katsotaan eduksi.


TV-VINKIT

Salatut elämät, osa 594/1223411.

Katja testaa itsensä Ullan vanhalla raskaustestillä ja huomaa jälleen kauhukseen olevansa raskaana. Herää perinteinen kysymys: "mutta kuka on isä?" Äidistä sentään ollaan suhteellisen varmoja... vai ollaanko? Ullan vanha testi saattaakin olla käytetty ja tuleva äiti saattaakin olla Katjan sijaan Ulla, mutta onko Seppo isä vai onko isä talon tapaan poika eli tuleva poika olisikin pojanpoika, kuten Sofia, eli isä olisikin Kari. Jos isä on talonmies, tuleeko lapsesta talonpoika. Ja entäpä, jos tuleva poika onkin tyttö, niin kuka silloin on isä. Entä, jos äiti onkin Katja, onko silloin Kari Katjan isä. Eihän Seppo voi olla isä, kun Sepolla ei niin sanotusti Jorma seiso, mutta kuka on Jorma. Ei kai ainakaan lapsen isä. Ken tietää, mutta Ken ei kerro, ainakaan ennen kuin Aamu valkenee, mutta eikös Aamu ole jo blondi?

Aki ja Jenni palaavat Reberbahnilta ja siirtävät bisneksensä Aleksis Kiven kadulle. Markus ja Markuksen nappikauppiasystävä eivät tietenkään pidä tästä ja aikovat olla kivenä kengässä nuorenparin puuhasteluissa, mutta löytävät pian toisensa ja menevät naimisiin.

Jukka yrittää jälleen vahingossa tappaa poikansa Aleksin... tai jos tämä nyt on hänen oikea poikansa. Aluksi hän sekoittaa hitaasti tappavia tyrmäystippoja poikansa juomaan, jonka vaikutuksen alettua, hän sitoo vahingossa köyden poikansa kaulan ympärille ja toisen pään sillan kaiteeseen. Vahingossa hän lisäksi valelee poikansa bensiinillä ja tähtää vielä kännispäissään poikaansa aseella. Lopuksi hän tyrkkää poikansa sillan kaiteelta alas ja vetäisee vahingossa liipaisimesta kohtalokkain seurauksin. Luoti katkaisee köyden ja Aleksi putoaa vatsalleen liekit sammuttavaan mereen ja vatsaan tuleva isku pakottaa hänet oksentamaan myrkylliset tipat veteen. Molemmat saavat sakot ympäristön pilaamisesta ja meriliikenteen vaarantamisesta ja antavat anteeksi toisilleen... vahinkohan se oli... ainakin Sofia.
MTV3 1.8.2002 klo 19.30-20.00.

Laardiaattorit.

Koe ja näe kuinka liha liikkuu ja ihra tummuu! Iskeekö Viikinki sarvensa Vääpelin hanuriin ja välähtääkö Vääpeli kuin rasvattu Salama. Ken vie Barbin tatamille. Kestääkö Barbin stringit Kenin höykytyksen. Saako Terminaattori jatko-osan.
MTV3 perjantaisin klo 20.00-21.00

TV-Shop.

Unohda konkurssikypsässä kyläkaupassa käynnit ja porhalla naapurikaupungin postiin noutamaan mitä ihmeellisimmät uudet ostoksesi. Näe kuinka Passeli palaa kotiin. Koe kuinka voit valmistaa aromipesällä hernekeiton kolmen minuutin sijaan kolmessa päivässä. Ihaile kuinka masustimulaattori tekee masustasi gladiaattorin näköisen. Eikä tässä vielä kaikki. Kun tilaat puolen tunnin kuluessa, saat vielä loputkin tilauksestasi kaupan päälle. Eikä tässäkään vielä kaikki. Kaikilla tuotteilla on kahden viikon palautusoikeus, mikäli tuotteisiin ei ole koskettu. Eikä vielä tässäkään kaikki... mutta kaiken näet vain katsomalla ostoskanavan erikoislähetykset.
MTV3/Nelonen. n. klo 1.00-5.30. (Parhaat palat näytetään uusintana myös päivisin)


MENOVINKIT

Menovinkkejä voi lähettää Uutis-Ankan toimitukseen sopivalla lahjuksella varustettuna. Mikäli lahjus katsotaan riittäväksi, vinkki julkaistaan jo ennen sen ajankohtaa. Mikäli lahjus on riittämätön, julkaistaan vinkki vasta tapahtuman jälkeen, mutta lasku lähetetään ilmoittajalle jo hyvissä ajoin.

8.6. tulee kuluneeksi 133 vuotta pölynimurin patentoinnista, joten kaikki tuona päivänä letku kuumaksi. Ensi vuonna tuosta kuuluisasta tapahtumasta tuleekin jo... yllätys, yllätys... kuluneeksi 134 vuotta.

17.6. vietetään kansainvälistä Giljotiinin käytöstä poistamisen vuosipäivää. Juhlaa vietetään useilla toreilla ja julkisilla paikoilla, joille on järjestetty mahdollisuus kokeilla myös omin päin tuota legendaarista laitetta.

22.6. tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta Falklandin sodan päättymisestä. Lähes samana päivänä Argentiina ja Englanti kohtaavat juhlan kunniaksi jalkapallo-ottelussa, jossa saattaa tulla enemmän kuolonuhreja kuin tuossa ammoisessa sodassa.

21.7. tulee kuluneeksi tasan 33 vuotta siitä kun ihminen ensimmäisen kerran asteli kuun kamaralla ja päivälleen 31 vuotta siitä kun PiiSami asteli ensimmäisen kerran maan kamaralla.

1.8. maailma lyhin metro Länsi-Helsingistä Itä-Helsinkiin täyttää 20 vuotta. Kaikki maan alle juhlan kunniaksi.

29.8 tulee kuluneeksi tasan 44 vuotta siitä kun Michael Jackson syntyi hieman erinäköisenä kuin nyt. Ei sui... vastaanottoa.

ENSI NUMEROSSA

Perinteinen "Ensi numerossa" osasto kertoo mitä seuraavassa numerossa on luvassa. Ei siis seuraavassa numerossa vaan seuraavassa numerossa seuraavassa numerossa.

Sirpa ja Kylli jatkavat taivaltaan ja kohtaavat vihdoin Kujasen Ollin. Tuleeko Ollista kulkija, se selviää ensi numerossa.

Luvassa jälleen uusia osastoja. Ensi numerosta saattaa löytyä jopa kulttuurinurkka tai luontoliite. Pidämme kuitenkin lukijoita jännityksessä, emmekä paljasta itsestämme liikaa.

Seuraava numero ilmestyy ehkä jo niinkin aikaisin kuin 1.9.2002, mutta kuitenkin viimeistään 1.10.2002 ellei sen ilmestyminen kustannuksellisista syistä viivästy marraskuuhun. Toimitus pidättää kuitenkin itsellään oikeuden lähteä dokaamaan veronpalautusrahat joulukuussa ja ilmestyä vasta tammikuussa, jolloin lehti ilmestyy ehkä vasta helmikuussa ja numero luultavasti yhdistetään maaliskuussa ilmestyvään huhtikuun numeroon, joka ennakkotiedoista poiketen saatta ilmestyä vasta toukokuussa. Voit seurata Uutis-Ankasta kuinka lehden valmistuminen edistyy.

top


Ankka on muuttunut html-muotoon 3.8.2004.