Omia tekeleitäSivulla esitellään joitain omia taideteoksia... onnistuneita sekä vähemmän onnistuneita...
kaikki kuvat eivät tietenkään ole alkuperäisissä
mitoissaan, jottei sivun lataaminen olisi aivan tuskaa... PerusefektejäErilaisia graafisia efektejä toteuttavia työkaluja on lähes jokaisessa kuvankäsittelyohjelmassa. Seuraavassa muutama aiheeseen liittyvä esimerkki, jossa Tervasaaren siltaa pistetty uuteen uskoon... tai vanhaan...
Perusefektien tekeminen on yleensä varsin helppoa ja vaatii vain muutaman hiiren klikkauksen sekä hieman kokeilunhalua ja kärsivällisyyttä. AnimaatioitaAnimiaatioiden tekeminen on jäänyt pienen alkuinnostuksen jälkeen vähän vähemmälle huomiolle...
Lisäksi suuri määrä animaatioita vie tilaa ja tekee sivusta ikävän hitaan. Valitettavasti näkee useasti sivuja pilattavan yltiöpäisellä animaatioden määrällä... toki on eri asia, jos juuri niitä haluaa esitellä. AutoCAD piirrustuksiaPiirrustusten joukossa on pääasiassa kursseilla tehtyjä harjoitustöitä, mutta aikanaan saatan taiteilla joukkoon jotain hienompaakin.
Kaksiulotteisesta maailmasta siirtyminen kolmiulotteiseen onnistuu monesti vain 'venyttämällä' kaksiulotteisia komponentteja. Myös peilaus ja kopiointi ovat useasti käytännöllisiä komentoja.
Viimeisenä on kolmiulotteinen 'renderöinti', jossa mukana pintakuviota (yllä olevassa on vain värejä), varjostusta sekä valaistusta. Alla olevan kuvan räpylät oli valmiiksi piirrettynä kaksiulotteisena ja loput on itse piirretty.
Sekalaisia yritelmiäSeuraava osuus on samalla hieman kaatopaikka, jonne on kasattu grafiikkaa, jota ei muutoin näille sivuille olisi huolittu.
Taiteellisen tekstin luominen on nykyään melko helppoa erilaisten työkaulujen avulla. Kärsivällisyydellä ja kokeilun halulla saa aikaiseksi hienoja esityksiä. Kuvia ja taidetta tullee aikanaan lisää... minua ei valittu läänintaiteilijaksi tänäkään vuonna, joten joudun elättämään itseni rehellisellä työnteolla... Luovuutta on piisannut 01.03.2021. |